LIIKENNEALUEIDEN MIKROMUOVIEN JA NIIHIN SITOUTUNEIDEN HAITTA-AINEIDEN HALLINTA

Ympäristön saastuminen mikromuovista, erityisesti vesiekosysteemien osalta, on viime aikoina ollut tieteellisen ja yleisen huomion kohteena. Keskustelun yksi näkökulma on muovihiukkasten hyvin hidas hajoaminen ympäristössä ja mahdollisuus mikromuovien pääsyyn ravintoketjuihin.

Mikromuovilla tarkoitetaan muovipartikkeleita, joiden koko on 0,001 – 5 mm. Yksityiskohtaisemmin ne erotellaan primaari- ja sekundäärimikromuoveihin. Primäärit mikromuovit ovat niitä muoviosia, jotka ovat kohdennetun valmistuksen tuotteita. Kun taas sekundäärimikromuovit syntyvät kemiallisten ja fysikaalisten ikääntymis- ja hajoamisprosessien (BFR-informaatio) kautta. Tässä yhteydessä suuremmat muovihiukkaset hajoavat vähitellen pienemmiksi mikromuovihiukkasiksi.

Jos primääriset ja sekundääriset hiukkaset löytävät tiensä valtameriin, esim. vesistöjen kautta, voi tämä johtaa siihen, että meren elävät sekoittavat muovihiukkaset ruokaan. Hiukkaset voivat pahimmassa tapauksessa johtaa ruoansulatuskanavan tukkeutumiseen tai sisäisiin vammoihin. Ajan kuluessa näiden hiukkasten päätyminen eläinten ruoansulatukseen voi johtaa mikromuovisten aineiden kertymiseen ihmisen elintarvikeketjuun (Schuhen et ai. 2018). Syötyjen mikromuovihiukkasten aiheuttamien riskien ohella, vieraalla aineella on muitakin vaaroja, joita aiheutuu mikromuoveissa käytetyistä lisäaineista ja siitä, että epäpuhtaudet mahdollisesti adsorboituvat muovihiukkasten pinnoille. Esimerkiksi muovien valmistuksessa käytetyt lisäaineet voivat vapautua veteen tai jopa vesieliöiden ruoansulatuskanaviin.

PVC: n kaltaisissa materiaaleissa pehmittäjinä käytettävät ftalaatit saattavat vapautua ympäristöön. On vahvoja epäilyksiä siitä, että joillain näistä pehmittäjistä on hormonaalisia vaikutuksia, joten ne voidaan luokitella sekä lisääntymiselle vaarallisiksi että erittäin vaarallisiksi ympäristölle, lisäksi niitä olisi myös pidettävä erittäin karsinogeenisinä. On vaarana, että nämä lisäaineet voivat kerääntyä elintarvikeketjun korkeammille tasoille, mikä johtaisi huomattavasti suurempiin rasituksiin, esimerkiksi ihmiskehossa (ARGE Nano 2018).

Mikromuoveilla on myös taipumus kerryttää vaarallisia aineita, kuten PCB, DDT tai jopa HCH, muovipinnoille adsorptiovaikutusten avulla. Olosuhteiden muuttuessa, esimerkiksi muovien joutuessa
ruoansulatuskanavaan, aikaisemmin kertyneet aineet voivat vapautua. Tämä johtaisi paikallisesti haitta-ainepitoisuuksien nousuun moninkertaisiksi ympäröivään veteen nähden.

Orgaanisten epäpuhtauksien lisäksi on näyttöä metallien, kuten alumiinin, lyijyn, kromin, kuparin ja sinkin pitoisuuksien suuresta määrästä mikromuovihiukkasissa. Luonnollisiin sedimentteihin verrattuna – joihin tiedetään myös kerääntyvän metalleja – mikromuovien on osoitettu kykenevän sitomaan huomattavasti suurempia määriä epäpuhtauksia. Koska nämä epäpuhtaudet vapautuvat sitten paljon hitaammin ovat kertyneet pitoisuudet paljon suuremmat kuin luonnollisissa sedimenteissä (Umweltbundesamt 2015).
Kemiallisten ja fysikaalisten ikääntymis- ja hajoamisprosessien tuloksena syntyvät sekundääriset mikromuovit aiheuttavat suuren osan mikromuovipäästöistä. On arvioitu, että pelkästään Saksassa ympäristöön päästetään vuosittain 364 000 tonnia mikromuoveja. Tästä määrästä noin 33 prosenttia voidaan liittää tieliikenteeseen (Stiftung Warentest 2018). Tällä hetkellä saatavilla olevat tiedot viittaavat siihen, että renkaiden kuluminen on merkittävä liikenteen mikromuovipäästöjen lähde, ensin teiden ja moottoriteiden varrella, ja myöhemmin niiden hulevesijärjestelmissä. On kuitenkin huomattava, että tällä hetkellä on saatavilla hyvin vähän dataa ja että monet päätelmät perustuvat pikemminkin laskelmiin kuin kokeellisiin tutkimuksiin (Bertling ym. 2018).
Nämä epävarmuustekijät tietojen saatavuudessa sekä tiedotusvälineissä käyty keskustelu ovat johtaneet siihen, että hajautettujen hulevesijärjestelmien kehittäjät etsivät aiempaa edistyneempiä tapoja haitta-aineiden sitomiseksi ja olemassa olevien järjestelmien luotettavuuden parantamiseksi niiden käyttöiän aikana.

ENREGIS GmbH: n teknisessä laboratoriossa Sundernissä on laaja valikoima koelaitteita ja mittausmenetelmiä helpottamaan ratkaisujen löytämistä kysymyksiin, jotka ylittävät nykyisen tekniikan tason. Aiheita käsitellään ja tutkitaan tieteellisesti yhteistyössä Etelä-Westfalenin ammattikorkeakoulun ympäristöprosessitekniikan laboratorion kanssa.
Yleisimmin hulevesiä selkeytetään laskeutus- tai sedimentointimenetelmillä ennen niiden pääsyä vesistöön tai pohjaveteen.
Tätä taustaa vasten ammattikorkeakoulussa tehdyt peruskokeet määrittivät, kuinka ENREGIS-järjestelmät soveltuvat mikromuovimateriaalien keräämiseen.